Konsultti, kouluttaja, työnohjaaja (STORY) Olen koulutukseltani diplomi-insinööri. Työurani olen aloittanut perinteisissä insinööritehtävissä: suunnittelua ja projektinvetoa. Esimiestehtävät kiinnostivat ja siirryin Lahteen 100 hengen tuotantoyksikköön tuotantopäälliköksi ja myöhemmin tehtaanpäälliköksi. Esimies- ja johtotehtävät ovat edelleen mielenkiintoni kohteena, mutta toisesta näkökulmasta. Olen työskennellyt työnohjaajana ja konsulttina vuodesta 2006 omassa yrityksessäni Awareness. Asiakkaitani ovat esimies- ja johtotehtävissä työskentelevät henkilöt, johtoryhmät ja myös työyhteisöt.
Teatteriohjaaja, työnohjaaja (STORY), voimauttava valokuvaus Valmistuin teatteriohjaajaksi -77 Tampereen Yliopiston Draamastudiosta. Hallinnollista johtamiskokemusta olen saanut toimiessani Espoon kulttuuritoimessa teatteritoimen intendenttinä sekä kansainvälisen katuteatterifestivaalin tuottajana ja organisoijana. Valmistuin Palmeniasta työnohjaajaksi -07. Yhdistän omaan kokonaisvaltaiseen työotteeseeni teatterista ja työnohjauksesta saamani ymmärryksen ihmisten, ryhmien ja organisaatioiden käyttäytymisestä ja kehittämisestä. Työtapani on kuuntelua, läsnäoloa ja dialogia kunnoittava sekä taidelähtöisiä toiminnallisia menetelmiä käyttävä. Olen opiskellut voimauttavan valokuvauksen menetelmän, jonka avulla työskentelen työyhteisöjen, ryhmittymien sekä yksilöiden voimaantumiseksi.
Valmentaja, konsultti, työnohjaaja (STORY) Olen kaupallisen koulutuksen (KTM 1985) saanut sosiaalipsykologi (YTM 1995), jonka työura on rakentunut henkilöstötyön ympärille. Aloitin vuorovaikutuskouluttajana, etenin 1990-luvun laman aikana urakoulutusten suunnittelijaksi ja toteuttajaksi yliopiston täydennyskoulutuskeskukseen ja sieltä henkilöstökonsultin ja -päällikön tehtäviin suomalaisiin ict-yrityksiin. Perehdyin ict-yrityksissä mm. osaamisen johtamiseen ja kehittämiseen sekä asiakaspalvelun tavoitteelliseen kehittämiseen. Vuodet ict-ympäristössä koulivat ymmärtämään esimiesten ja henkilöstön haasteita ja tukemaan yksilöitä ja työyhteisöjä yritysten kasvu- ja supistusvaiheissa. Vuonna 2006 siirryin ulkoisen asiantuntijan rooliin ja vuonna 2010 tekemään valmentajan, työnohjaajan ja konsultin työtä yrittäjänä. Tarjoan asiakkaitteni käyttöön osaamiseni ihmisten johtamisesta ja muutostyöstä tavoitteellisen, kuuntelevan ja dialogisen työotteen keinoilla. STORY = Suomen työnohjaajat ry |